Koirat ovat olleet osa suomalaisuutta muinaisista ajoista lähtien. Aikojen saatossa koiristamme on kehittynyt ja kehitetty viisi upeaa rotua.
Kaikki kotimaiset rodut ovat yhä edelleen vahvoja käyttökoiria, osa metsästäjien, osa poromiesten apuna. Yhä useammin niitä nähdään myös koti- ja harrastuskoirina.
Suomenpystykorva
Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira. Se on suomalaisen koiranjalostustyön kruununjalokivi.
Suomenpystykorva on alkuperäisrotu, joka polveutuu suoraan luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Lintua puuhun haukkuvana alkuperäisrotuna suomenpystykorva on maailmanharvinaisuus.
Rotu on koiraroduistamme vanhin. Kivikautisista kalliomaalauksistakin on löytynyt suomenpystykorvan kaltainen koira.
Sitä käytetään eniten metsäkanalintujen metsästyksessä ja jonkin verran hirvikoirana, pienpetojen metsästyksessä sekä veteen ammutun riistan noutajana.
Suomenpystykorva on vilkas, tarmokas ja itsenäinen, mutta yhteistyöhaluinen. Muita piirteitä ovat reagointiherkkyys, uskollisuus isännälle ja kotiväelle sekä oman elinpiirin vartioimishalu. Vieraisiin se saattaa suhtautua pidättyväisesti. Herkkähaukkuisena se ei ole paras mahdollinen valinta taajamakoiraksi.
Suomenpystykorva julistettiin kansalliskoiraksemme vuonna 1979.
Kansalliskoira Tilta on Jari Salmisen paras toveri lintumetsällä
Karjalankarhukoira
Karjalan saloseutujen vanha suurriistakoira, jota käytetään nykyään pysäyttävänä koirana hirven ja karhun metsästyksessä.
Karjalankarhukoira viihtyy omissa oloissaan ja saattaa olla hieman juro, mutta ihmisystävällinen. Se on valpasluotoinen, peräänantamaton, rohkea ja sisukas. Jotkut yksilöt ovat puolustushaluisia ja vahvasti itsetuntoisia. Karjalankarhukoira vahtii mielellään ja sillä on erittäin voimakas metsästysvietti ja loistava suuntavaisto. Turkki on tuuhea ja kaksikerroksinen.
Lapinporokoira
Lapinporokoira on rotuna vuosisatoja vanha.
Se on hyvähermoinen, rauhallinen, oppivainen, tarmokas ja palveluhaluinen. Työssään se on herkkähaukkuinen. Se on ihmisille ystävällinen, ja soveltuu hyvin seura ja harrastuskoiraksi, kunhan saa riittävästi toimintaa.
Karvapeite on karkeaa ja erityisesti tiheää, hyvin kylmältä ja sateelta suojaavaa.
Lapin sota tuhosi suuren osan lapinporokoirakannasta, toinen uhka oli moottorikelkkojen yleistyminen poronhoitotyössä. Poroa paimentavan koirakannan elvyttäminen alkoi vasta 1959. Nykyään poromiehet ovat oppineet yhdistämään moottorikelkan ja lapinporokoiran hyvät puolet.
Suomenlapinkoira
Suomenlapinkoiralla on yhteiset juuret lapinporokoiran ja ruotsinlapinkoiran kanssa. Saamelaiset ovat käyttäneet suomenlapinkoiraa porotokan paimenena ja kodan vahtina vuosisatojen ajan. Älykäs ja ystävällinen rotu on nykyään hyvin suosittu myös seura- ja harrastuskoirana.
Se polveutuu Lapin tunturialueella suosituista pitkäkarvaisista porokoirista. Suomenlapinkoiran karvapeite on runsas ja pitkä. Uroksilla on selvä kaulus. Kaikki värit ovat sallittuja, mutta yleisvärin tulee olla hallitseva.
Vuodesta 1993 lähtien lapinkoiran virallinen rotunimi on ollut suomenlapinkoira.
Suomenajokoira
Monen metsästysharrastajan mielestä suomenajokoira on tällä hetkellä maailman paras ajava koirarotu. Luonne on rauhallinen ja ystävällinen. Kotioloissa suomenajokoira haukkuu ja vahtii vähän tai ei ollenkaan. Erittäin metsästysviettisenä se soveltuu paremmin metsästys- kuin seurakoiraksi.
Se on Suomen suosituimpiin rotuihin kuuluva koirarotu, sitä käytetään lähes pelkästään jäniksen tai ketun ajometsästykseen. Se on itsenäisesti joko maa- tai ilmavainulla työskentelevä koira, joka ajaa riistaa haukkuen kuuluvasti.
Suomenajokoiran karvapeite on kaksinkertainen, kolmivärinen ja melko sileä.
Päivitetty 3.12. kello 18.37. Korjattu grafiikan säkäkorkeuksiin liittyvät virheet.