Karhu juoksi täyttä vauhtia kohti lin­tu­met­säl­lä ol­lei­ta, mutta perheen pys­ty­kor­va Piitu ajoi sen pois – nyt Piitu pal­ki­taan san­ka­ri­koi­ra­na

Suomenpystykorva Piitu puolusti omistajaansa sekä omistajan tytärtä karhulta.
Suomenpystykorva Piitu puolusti omistajaansa sekä omistajan tytärtä karhulta.
Kuva: Suomen Kennelliitto

Kuusamolainen suomenpystykorva Piitu on yksi 18 uudesta sankarikoirasta.

Suomenpystykorva Piitu puolusti omistajaansa sekä omistajan tytärtä karhulta. Syksyisenä sunnuntaina 2017 Piitun omistaja lähti tyttärensä ja koiransa kanssa lintumetsälle. Kun he olivat palaamassa autolle, karhu juoksi täyttä vauhtia heitä kohti.

Piitu säntäsi karhun eteen ja aloitti ärhäkän haukun puolustaakseen omistajaansa ja tytärtä. Karhu teki käännöksen koiran edessä ja pujahti kuusikkoon Piitun saattelemana. Rohkean Piitun ansiosta karhu lähti tiehensä, Suomen Kennelliiton perusteluissa kerrotaan.

Suomen Kennelliitto myöntää vuonna 2018 Sankarikoiran arvon 18 koiralle. Lisäksi 11 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut.

Sankarikoiran arvon saavat tänä vuonna labradorinnoutaja Aku, bokseri Alli, saksanpaimenkoira Brada, amerikanstaffordshirenterrieri Camo,saksanpaimenkoira Edi,monirotuinen Hessu,jämtlanninpystykorva Iska, pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira Kaida,monirotuinen Lassi,kääpiösnautseri Lennart,lyhytkarvainen chihuahua Lily,keskikokoinen villakoira Milo,suomenpystykorva Piitu,novascotiannoutaja Sera, kultainennoutaja Soni,boerboel (ei FCI:n tunnustama rotu) Sumo, jackrusselinterrieri Täplä ja isovillakoira Turre.

Kunniamaininnalla palkitaan sileäkarvainen kettuterrieri Hertta, lyhytkarvainen saksanseisoja Jussa, whippet Kössi, espanjanvesikoira Lili, schipperke Mykkä, ceskyterrieri Onni, monirotuinen Siru, chihuahua Taika, monirotuinen Tiipero, berninpaimenkoira Viljo-Valdemar ja monirotuinen Ykä.

– Kennelliitolla on taas ilo palkita sankarikoiria, joita on tänäkin vuonna useita. Tänäkin vuonna sankarikoirien tarinat osoittavat, kuinka monilla eri tavoilla koira voi auttaa ihmistä. Tällaiset positiiviset viestit koirien ja ihmisten hyvästä suhteesta ovat enemmän kuin tervetulleita, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Kennelliiton hallitus otti käyttöön Sankarikoira-arvonimen ensimmäisen kerran vuonna 1997. Sankarikoira on Kennelliiton rekisteröimä tavaramerkki. Kennelliitto myöntää Sankarikoira-arvoja koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Koira voi saada Kennelliiton kunniamaininnan myös muista sankariteoista.

Eniten Sankarikoiran arvoja on tänä vuonna myönnetty koirille, jotka löysivät apua tarvitsevan ihmisen. Koirat myös hakivat apua tilanteissa, joissa oli hengenvaara.

Koirat pelastivat ihmishenkiä varoittamalla sairaskohtauksista ja hengenvaarallisista tilanteista kuten tulipalosta, räjähdyksestä tai häkämyrkytyksestä.Ne myös puolustivat ihmisiä eri tilanteissa ja auttoivat pelastamaan ihmisiä hukkumiselta. Palkituissa koirissa on tänä vuonna mukana myös poliisin virkakoira.

Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 16. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.