Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2024.
Suomenpystykorva on Suomen kansalliskoira — ja sangen poikkeuksellinen rotu. Sen jalosti metsänhoitaja Hugo Roos 1890-luvulla eri puolelta Suomea keräämistään koirista. Tarkoituksena oli säilöä alkuperäinen suomalaiskoira.
Roos näyttää onnistuneen, paleobiologian dosentti Suvi Viranta arvioi. Suomenpystykorva eroaa geneettisesti kaikista muista eurooppalaisista koirapopulaatioista.
— Kukaan ei tietenkään väitä, että rotu olisi puhdas tai välttänyt sekoittumisen muihin koiriin. Silti sen perimässä on jotain erikoista.
Suomenpystykorvan lähin sukulainen elää Venäjällä, nimittäin karjalais-suomalainen laika, jonka on vuodesta 2006 asti laskettu kuuluvan samaan rotuun.
Suomenpystykorvan esi-isät lienevät siis idästä, luultavasti Siperiasta saakka. Rodussa on ilmeisesti ainakin muinaiselta taimyrinsudelta perityviä ainutlaatuisia geenipätkiä.
Koirien sukulinjat katosivat
Noin 4 000 vuotta sitten lähes kaikki eurooppalaiset koirien sukulinjat katosivat ja korvautuivat uusilla. Nykytutkimuksen valossa suomenpystykorva näyttää kuitenkin poikkeukselta, joka olisi selvinnyt sukupuutosta.
Aiheesta odotetaan lisätietoa Ahvenanmaalta, Jettbölen kaivaukselta, josta on löydetty kivikautista koiranluuta. Osin palaneesta luusta saatiin eristettyä DNA:ta, jota juuri analysoidaan. Tulosten toivotaan selvittävän koiran sukujuuria ja risteytymistä susien kanssa.
— Jos koira paljastuu suomenpystykorvan esi-isäksi, se kertoo, että rodun juuret täällä ulottuvat ainakin 4 000 vuoden taa.
Esivanhempia etsitään myös Eurasta, Luistarin viikinkiaikaiselta löytöpaikalta, jonka näytteet ovat noin tuhat vuotta vanhoja.
Paleobiologi, anatomian tutkija, vanhempi yliopistonlehtori Suvi Viranta esitelmöi Helsingin yliopistossa 31.1.–3.2. järjestetyssä pohjoismaisessa eläinarkeologian konferenssissa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.